Hyvinkää Falcons päättää Lightsin vieraspelien putken lauantaina

Takaisin voittojen tielle?

Hyvän alkukauden jälkeen Northern Lightsin kurssi on laskussa kahden peräkkäisen tappion jälkeen. Ennen juhannusta tullut niukka 24-20 -vierastappio Turku Trojansille kirvelee vielä pitkään. Miten joukkue vastaa huutoon lauantaina, kun vastaan asettuu Hyvinkää Falcons?

Sisältöön

Nykypäivän Hyvinkää Falcons on Northern Lightsille täysin uusi tuttavuus. Falcons nousi täksi kaudeksi I-divisioonan voitettuaan viime kaudella kakkosen puhtaalla pelillä. Nyt joukkue pyrkii haastamaan divisioonan muut joukkueet ja nousemaan jopa pudotuspeleihin. Falcons on yhdistelmä liigatason kokemusta ja nuoruuden intoa. Suurin osa joukkueen pelaajista on harrastanut lajia vain muutaman vuoden. Voitolla kauden avannut hyvinkääläisryhmä on Northern Lightsin tapaan kahden ottelun tappioputkessa.

Ensimmäisten kierrosten otteluiden perusteella Lights lähtee otteluun selkeänä ennakkosuosikkina. Oululaisjoukkue päihitti aiemmin kaudella Tampere Saintsin ja hävisi vain niukasti Trojansille Turussa. Falcons sen sijaan hävisi Trojansille kotonaan 0-43 ja poistui myös Tampereen Pyynikiltä tappio niskassaan. Varsinkin Saints-tappio oli Falconsille hankala pala purtavaksi, sillä juuri Saints on ennakkokaavailuissa taistelemassa Falconsin kanssa neljännestä pudotuspelipaikasta. Voitto Northern Lightsista siis kelpaisi varmasti kotijoukkueelle.

Voittaakseen Northern Lightsin on jatkettava alkukaudella ensimmäisellä puoliajalla nähtyä hyvää hyökkäyspeliä. Joukkue on tehnyt neljässä ottelussa yhteensä 80 pistettä ennen taukovihellystä. Puoliajan jälkeen pisteitä on sen sijaan syntynyt vain 20. Northern Lights onkin poistunut pukukoppiin väliajalla johtavassa asemassa kaikissa neljässä ottelussa. Falconsia vastaan pelin pitää kulkea myös toisella puoliajalla.

Okholm ja Nissinen kärjessä

Tanskalaisvahvistus Dennis Okholm johtaa koko sarjan kiinniottotilastoja. Kovaa juokseva Mika Nissinen on kerännyt neljässä ottelussa jo 338 juoksujaardia ja viisi touchdownia.

Hyökkäyksen osalta Northern Lightsin alkukauden menestys on nojannut pitkälti ennakkokaavailuissa tärkeiksi nostettuihin pelaajiin. Täksi kaudeksi takaisin kotiseuraansa Northern Lightsiin palannut Mika Nissinen on ottanut joukkueen keskushyökkääjänä odotetun suuren roolin. Fyysinen Nissinen on harvemmin päässyt karkaamaan puolustuksilta, mutta jaardeja on silti tullut tasaisen tappavaan tahtiin. Nissisen vahvuus on ollut kyky ottaa ylimääräisiä jaardeja hankalissa tilanteissa. Nissisen ja juoksupelin onnistuminen on ollut tärkeässä roolissa Lightsin hyökkäyspelissä tänä vuonna, vaikka aiempina vuosina Lightsissa loistaneen Mikko Suutarin kaltaisia leiskautuksia ei olekaan nähty.

Heittopelissä pelinrakentaja Zander McKeanin selkeänä ykköskohteena on ollut vahvistus Dennis Okholm. Monipuolinen Okholm on ottanut paljon jaardeja ja tehnyt lisäksi kolme touchdownia. Miehen 26 kiinniotoa johtavat sarjaa. Muista laitureista Joonas Taina ja Tuomo Tomperi ovat molemmat ottaneet 11 kiinniottoa. Mikko Sormunen on väläytellyt muutamaan otteeseen, ja myös Matias Aholalta löytyy kiinniotto tältä kaudelta. Touchdowneja laitureilta ei Okholmin lisäksi löydy kuin Tainalta. Pelinrakentaja McKean onkin juossut itse useita touchdowneja tällä kaudella.

Jatkossa Lights tarvitsee lisää tasaisuutta hyökkäyspeliinsä. Viime ottelussa Trojansia vastaan joukkueen ykköskiinniottaja olikin Tomperi neljällä kopilla ja 55 jaardillaan, joten merkkejä tasoittumisesta on jo nähty.

Kuvista kiitokset Lassi Heikkilälle!

Naisten MM-kisat alkavat

Amerikkalaisen jalkapallon naisten MM-kisat pelataan tänä vuonna Suomessa 30.6.-6.7. Northern Lightsista joukkueeseen osallistuu kaksi pelaajaa: tukimies Tea Törmänen ja laitahyökkääjä Natalia Blomster.

MM-kisoihin osallistuu tänä vuonna kuusi joukkuetta. Mukana ovat Suomen lisäksi Espanjan, Yhdysvaltain, Ruotsin, Saksan ja Kanadan maajoukkueet. Kisat järjestetään nyt toista kertaa. Kolme vuotta sitten Yhdysvallat murskasi Kanadan finaaliottelussa 66-0. Suomi voitti riemukkaasti pronssia kukistamalla Saksan pronssiottelussa 26-18. Suomen joukkue lähteekin nyt puolustamaan mitalia.

Tea Törmäselle MM-kisat ovat jo toiset, sillä hän oli mukana jo vuoden 2010 kisoissa. Viime kaudella Lightsin SM-kultaan johdattanut Törmänen on yksi Suomen kärkinimistä omalla pelipaikallaan. Löytyyhän Törmäseltä kokemusta Suomen sarjan lisäksi myös Yhdysvalloista Washingtonin DC Divas -joukkueesta.

Tänä vuonna kahteen lohkoon jaetussa alkusarjassa Suomi kohtaa Espanjan ja Kanadan joukkueet. Suomi isännöi Espanjaa heti kisojen avausottelussa ensi sunnuntaina klo 16. Kaikki ottelut pelataan Vantaan ISS Stadionilla. Sijoitusottelu, pronssiottelu ja finaali pelataan lauantaina 6.7.

Lisää naisten MM-turnauksesta voi lukea turnauksen sivuilta.

Terveystalo Hätälä Alaset Import Alaset Import Alppimaja Halpa-Halli Kiinteistöarktia Taksipalvelu K. Lesonen Oy Oulun Hierontakeskus The Growth of a Game