Lights kohtaa Sipoo Bulldogsin ensi sunnuntaina

Kotiottelu sunnuntaina

Northern Lightsin hankala alkukausi sai jatkoa viime lauantaina, kun Hyvinkää Falcons oli parempi 14-7. Lisäksi joukkue menetti ottelua edeltävällä viikolla kaksi vahvistustaan. Tulevana viikonloppuna pelataan kuitenkin onneksi jälleen kotona.

Sisältöön

Lauantaina Hyvinkäällä pelatussa ottelussa sarjanousija Hyvinkää Falcons oli selvästi vieraitaan parempi. Loppulukemat 14-7 jopa tietyllä tapaa mairittelevat Northern Lightsia, sillä isäntien etu edetyissä jaardeissa oli tyrmäävä 322-144. Ensimmäistä kertaa tällä kaudella jopa Lightsin juoksuhyökkäys kulki kuin tervassa. Mika Nissinen eteni ottelussa vain 34 jaardia. Ottelun tapahtumista voi lukea lisää Gridiron.fi-verkkopalvelusta.

Lightsin linjamiestilanne oli lauantaina heikompi kuin kertaakaan aiemmin tällä kaudella. Vain seitsemän linjamiestä puki otteluun. Näin ollen joukkue joutui kierrättämään samoja miehiä niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessakin, mikä ei voinut olla vaikuttamatta pelaajien iskukykyyn. Ottelufilmi ei valehtele - Lights syyllistyi ottelussa aivan liian moneen mentaalitason virheeseen. Virheisiin syyllistyivät hyökkäyksessä niin linjamiehet kuin pelinrakentaja laitahyökkääjineen. Ilman hyvää yhteispeliä menestystä on turha odottaa.

Huonoja uutisia saatiin myös vahvistusrintamalta. Latvialaisvahvistus Artūrs Pušmucāns ja tanskalainen Dennis Okholm palasivat kotimaihinsa viime viikolla. Pušmucānsin panos joukkueelle jäi varsin vähäiseksi, mutta Okholm on ollut Lightsin hyökkäyksen valopilkku koko alkukauden ajan. Joukkue olisi halunnut pitää Okholmin maassa, mutta kentän ulkopuoliset asiat johtivat vahvistuksen päätökseen palata Tanskaan. Seura ottaa tilanteesta täyden vastuun.

Lightsin päävalmentaja Petteri Isokoski myönsi, ettei joukkueen peli hyökkäyksessä tällä hetkellä vakuuta. Neljän ottelun vierasputki on saatu kuitenkin nyt päätökseen. Seuraavaksi Lights pelaa neljä kotiottelua peräjälkeen. Näistä ensimmäinen pelataan jo tulevana sunnuntaina kello 13.

Sunnuntaina Bulldogs

Kaikki neljä otteluaan tällä kaudella hävinnyt Bulldogs Sipoosta on Lightsille hieman tuntemattomampi vastus. Viimeksi joukkueet kohtasivat II-divisioonan välierissä kaudella 2007, Lightsin voittaessa 48-0. Nyt kohtaavat joukkueet koostuvat liki kokonaan eri pelaajista kuin kuusi vuotta aiemmin.

Reilut 30 kilometriä Helsingistä sijaitseva Sipoo on ylpeillyt omaalla jenkkifutisjoukkueellaan jo vuodesta 1983 asti. Viime kaudellakin I-divisioonaa pelannut Bulldogs on profiloitunut viime vuosina varsin nuoreksi joukkueeksi. Joukkuetta valmentaa pitkän linjan jenkkifutismies Mikko Ranta-aho, jolla on lajikokemusta 80-luvulta saakka. Bulldogsin pelaajamateriaali on tänä vuonna varsin kapea, eikä joukkue ole pystynyt toistaiseksi haastamaan sarjan muita joukkueita voitoista. Toistaiseksi joukkue on saanut aikaan neljässä pelaamassaan ottelussa vain yhden touchdownin.

Bulldogs ei ole kuitenkaan masentunut hankalasta alkukaudesta, vaan saapuu myös Ouluun hakemaan lisäkokemusta hankalista ennakkoasetelmista huolimatta. Päävalmentaja Ranta-aho on todennut useaan kertaan kauden aikana sen, että joukkueelle on nyt tärkeintä saada lisää onnistumisia tulevia vuosia ajatellen. Joukkueen keski-ikä on varsin matala, ja Bulldogsissa onkin selvästi tulevaisuuden potentiaalia.

Northern Lights lähtee kotiotteluun menetyksistä huolimatta kohtuullisista asetelmista. Näillä näkymin otteluun saadaan selvästi Falcons-ottelua laajempi linjamieskalusto. Rookie-tukimies Esa Valli loukkasi Turku-pelissä polvensa, ja on poissa muutaman viikon. Santtu Karjalainen on kuitenkin palannut takaisin joukkueen vahvuuteen, joten puolustuksen puolella vaikuttaa alustavasti hyvältä. Hyökkäyksessä Lights kärsii pienistä loukkaantumisista laitahyökkääjän paikalla, mutta pelinrakentaja Zander McKean saa silti varmasti viritellä pyssyään myös Bulldogsia vastaan.

 

Juosten vai heittäen?

Northern Lightsin hyökkäystä pidettiin ennen kauden alkua varsin heittopainotteiseina, mutta hieman yllättäen juoksupeli on ollut heittohyökkäystä tehokkaampaa alkukaudesta. Miksi näin?

Northern Lights on käyttänyt liki koko kauden neljän laitahyökkääjän muodostelmaa, jossa linjan takana nähdään pelinrakentajan lisäksi vain yksi keskushyökkääjä. Juoksuvoittoiset hyökkäykset tuovat hyökkäyksen takakentälle usein toisenkin keskushyökkääjän, ja saattavat jopa vahvistaa linjaa ylimääräisellä kuudennella miehellä. Näin ollen joukkueen hyvä menestys juosten voikin ensisilmäyksellä vaikuttaa erikoiselta.

Menestyksen salaisuus piilee kuitenkin siinä, että tuomalla lisää laitahyökkääjiä Lights pakottaa vastustajan puolustuksen levittämään pelaajiaan puolustuksen keskustan ulkopuolelle. Lights on pystynyt juoksemaan hyvin niissä otteluissa, joissa heittohyökkäyksellä on saatu luotua uskottavaa pelotetta. Joukkue ei luotakaan juoksupelissään äärimmäiseen voimaan myrskyn silmässä, vaan joukkueen linjamiehet luovat keskushyökkääjä Mika Nissiselle tilaa hieman varkain. Jos vastustajan puolustus siirtää puolustajiaan tarkkailemaan laitahyökkääjiä, jää linjalle vähemmän puolustajia blokattavaksi.

Nissisen lisäksi myös pelinrakentaja Zander McKean on osoittautunut hyväksi pelimieheksi pallonkantajana. Joukkueen heittopeli ei ole vielä löytänyt uomiaan ajoittaisista onnistumisista huolimatta, mutta McKean on saanut paikattua tilannetta jaloillaan. McKeankaan ei kuitenkin ole Teräsmies. Hänenkin menestyksensä juoksijana riippuu siitä oletuksesta, että joukkue saa myös heitettyä palloa ja siten pakotetta vastustajaa avaamaan lisää tilaa juoksuväylille.

Nähdäänkö Bulldogsin puolustuksen keskustassa jopa seitsemän miestä yhdestätoista?

Sunnuntaina Sipoo Bulldogsia vastaan tullaan näkemään todennäköisesti varsin tasapainoinen Lights, joka heittää tai juoksee yhtä suurella todennäköisyydellä. Katsojan kannattaa kiinnittää huomiota siihen, miten Bulldogs-puolustus asettuu puolustamaan. Nähdäänkö puolustuksen keskustassa jopa seitsemän miestä yhdestätoista? Vai panostaako sipoolaisjoukkue laitahyökkääjien puolustukseen keskustan kustannuksella? Bulldogsin ratkaisu sanelee pitkälti sen, mitä Lights tulee hyökkäyksessä sunnuntaina tekemään.

Tule katsomaan Lightsin ensimmäistä kotiottelua pitkään aikaan nyt sunnuntaina klo 13 Castrenin kentälle! Myös Lights-kausikortit ovat saatavilla tässä ottelussa alennettuun hintaan.

Terveystalo Hätälä Alaset Import Alaset Import Alppimaja Halpa-Halli Kiinteistöarktia Taksipalvelu K. Lesonen Oy Oulun Hierontakeskus The Growth of a Game