Lights tarvitsee voiton Tampere Saintsista jatkaakseen sarjan pudotuspeleihin

Runkosarja päätökseen lauantaina

Tällä kaudella hyviä otteita esittänyt Tampere Saints päihitti Northern Lightsin etelässä pelatussa ottelussa lukemin 35-7. Northern Lights on kuitenkin sitä mieltä, ettei sama temppu toistu enää Oulussa. Miten käy?

Sisältöön

Tampere Saints (3-4) saapuu Ouluun kotietu mielessään. Jos Saints vie pisteet mukanaan ja Hyvinkää Falcons häviää samaan aikaan Jyväskylän Jaguaareille, pääsee Saints isännöimään välieräottelua kotonaan. Northern Lightsille tämänkaltainen järjestely ei lainkaan käy, sillä tällaisessa tilanteessa Lights tipahtaisi kokonaan pois pudotuspeleistä. Lightsin tavoitteena onkin pelata kauden paras ottelu ja näyttää tamperelaisille, ettei Oulusta saa pisteitä ilmaiseksi. Onnistumista tarvitaan niin heittopeliltä, juoksuhyökkäykseltä kuin puolustukseltakin.

Lights esittelee kotiyleisölle muutaman uuden pelaajan. Lightsin keskushyökkääjänä nähdään rovaniemeläinen Sami Mansikkasalo, joka paikkaa Yhdysvaltoihin muuttanutta Joni Kähöstä loppukauden ajan. Ensimmäisessä ottelussaan Hyvinkäällä Mansikkasalo osoitti pelimiehen vinkeitä juosten reilut 60 jaardia. Mansikkasalolla on kokemusta nelosdivisioonan Rovaniemi Nordmenista vasta yhden kauden verran, mutta siirtyminen korkeammalle sarjatasolle onnistui pelimieheltä silti mukavasti. Miten Mansikkasalo onnistuu lauantaina?

Lightsin puolustuksen rivit harvenivat epäonnisesti, kun aiemmin polvensa loukannut "Meksikon pikajuna" Mario Guerrero Cherem loukkasi kyynerpäänsä harjoituksissa. Guerrero Cheremin kausi on ohi, mutta häntä paikkaa kokenut, takavuosina Lightsissa pitkään pelannut Matias Westerberg. Lights saa lauantain otteluun takakenttäänsä muutenkin kursittua kasaan, joten joukkueen ei tarvitse todennäköisesti peluuttaa laitahyökkääjiään kulmapuolustajina Hyvinkään ottelun malliin. Hyökkäyksen puolelle Lights saa vahvan kokoonpanon.

Kotivoitto olisi Lightsille tärkeä, sillä joukkueen pudotuspelipaikka voi hyvinkin riippua siitä. Voitolla Lightsin kausi jatkuu, mutta tappio voi tietää pelien päättymistä runkosarjaan. Lauantaina pelataan joka tapauksessa kesän viimeinen ottelu Oulussa!

Saints luottaa kotimaisiin

Tampere Saints on Lightsin ohella tänä vuonna sarjan ainoa joukkue, joka ei ole palkannut ulkomaalaisvahvistuksia. Tästä huolimatta joukkue on pystynyt taistelemaan tasaväkisesti kaikkia sarjan joukkueita vastaan. Tampereen menestystä saattoi povata jo viime kauden jälkeen, sillä joukkueen etuna on nuori ja laaja pelaajarunko.

Saintsin vaarallisin pelaaja on fyysinen keskushyökkääjä Matti Airaksinen, joka on tällä kaudella kärsinyt valitettavasti loukkaantumisista. Airaksinen on kuitenkin kuntoutunut juuri sopivasti pudotuspelien alla, joten Lights tarvitsee juoksupuolustukseltaan erinomaisen ottelun lauantaina. Toisaalta myös tamperelaisten pelinrakentaja Lari Siitonen on vaarallinen, jos heittopeliä ei oteta vakavasti. Siitosen ykköskohteina ovat häärineet tällä kaudella Ottopekka Leskinen ja Henri Laine, jotka molemmat napsivat noin 70 jaardia ja touchdownin peliä kohden. Vertailun vuoksi Lightsin paras laituri on tällä kaudella ollut Tuomo Tomperi, jonka ottelukohtainen keskiarvo on noin 40 jaardin paikkeilla.

Hyökkäyksessä Saintsilla on ennalta selvä etu Northern Lightsiin verrattuna. Joukkue on tehnyt 25 pistettä ottelua kohden tällä kaudella, kun Lightsin vastaava luku on reilu 8. Saintsin hyökkäys on ollut tällä kaudella samalla viivalla Falconsin ja Jaguaarien kanssa, kun taas Lightsin hyökkäys on selvästi sarjan tehottomin. Lightsin hyökkäys on viimeksi tehnyt pisteitä juuri Tamperetta vastaan, kun joukkueet kohtasivat 19.7. Tuolloin oululaisjoukkue aloitti ottelun hyvin, mutta pelinrakentaja Othman Al-Kubaisin loukkaantuminen johdatti hyökkäyspelin lopulta sivuraiteille.

Tule  lauantaina Castrenille näkemään, onnistuuko Lights uusintaottelussa paremmin! Normaalihintainen lippu otteluun maksaa 8€, mutta tänä vuonna lipun ostanut saa tuoda mukanaan ilmaiseksi yhden ystävän! Aleryhmille, johon kuuluvat opiskelijat, varusmiehet, eläkeläiset, alle 16-vuotiaat sekä Oulun Energian etuasiakkaat, tarjolla on 5€ hintainen lippu, joka oikeuttaa yhden henkilön sisäänpääsyyn. Lippuja saa paikan päältä. Ottelussa on mm. makkaraa ja virvokkeita tarjoava kahvio, joten mukaan kannattaa varata hieman käteistä.

Peruskurssi syyskuussa

Oletko koskaan ajatellut harrastavasi amerikkalaista jalkapalloa? Amerikkalaisen jalkapallon seura Oulu Northern Lights järjestää lajin peruskurssin Castrénin urheilukeskuksessa 16.9. klo 19.15 alkaen.

Tänä syksynä toista kertaa järjestettävä kurssi on suunnattu yli 16-vuotiaille urheilullisille nuorille. Kurssilla tutustutaan lajin perustaitoihin, blokataan ja taklataan. Kurssi huipentuu viimeisellä kerralla järjestettävään harjoitusottelu Syysklassikkoon, joka pelataan kurssilaisten kesken. Kurssille tarvitset vain liikuntavaatteet ja tekonurmelle soveltuvat kengät - muut varusteet sisältyvät kurssin 20€ hintaan.

Viisi viikkoa kestävällä kurssilla harjoitellaan tiistaisin ja torstaisin. Kurssi huipentuu viimeisellä kerralla pelattavaan oikeaan amerikkalaisen jalkapallon otteluun, joka pelataan 6vs6-säännöillä. Kurssi on todella hyvä tilaisuus tulla katsomaan, mistä jenkkifutiksessa onkaan kyse! Urheilutaustasta on luonnollisesti hyötyä, mutta kaikki tarvittavat lajitekniikat opetetaan kurssilla. Tule selvittämään, onko kovaa kontaktia tarjoava laji sinun juttusi!

Mukaan tarvitset normaalit ulkoliikuntavarusteet, tekonurmelle soveltuvat kengät (esim. nappikset) ja urheiluliikkeistä löytyvät hammassuojat. Kurssin hinta on 20 euroa.

Ilmoittauduthan etukäteen kurssille, jotta vetäjät osaavat varautua parhaalla mahdollisella tavalla!

Tuomo Tomperi / tuomo.tomperi@gmail.com 0400 505 882

Lisätietoa löydät kurssin kampajasivustolta osoitteesta www.northernlights.fi/join/


Fatal error: Uncaught exception 'Facebook\FacebookAuthorizationException' with message 'Unsupported get request. Object with ID '1884076048535301' does not exist, cannot be loaded due to missing permissions, or does not support this operation. Please read the Graph API documentation at https://developers.facebook.com/docs/graph-api' in /var/www/fs1/10/northern/public_html/football2015/wp-content/themes/nl2015/lib/facebook/src/Facebook/FacebookRequestException.php:104 Stack trace: #0 /var/www/fs1/10/northern/public_html/football2015/wp-content/themes/nl2015/lib/facebook/src/Facebook/FacebookRequest.php(280): Facebook\FacebookRequestException::create('{"error":{"mess...', Object(stdClass), 400) #1 /var/www/fs1/10/northern/public_html/football2015/wp-content/themes/nl2015/lib/extras.php(66): Facebook\FacebookRequest->execute() #2 /var/www/fs1/10/northern/public_html/football2015/wp-content/themes/nl2015/templates/nextup.php(18): Roots\Sage\Extras\get_facebook_data('188407604853530...') #3 /var/www/fs1/10/northern/public_html in /var/www/fs1/10/northern/public_html/football2015/wp-content/themes/nl2015/lib/facebook/src/Facebook/FacebookRequestException.php on line 104