Loistava alku kauteen

Lightsille voitto Johnsonin paluuottelussa

Perjantaina maahan saapuneella Tim Johnsonilla oli paljon hyvää sanottavaa joukkueen otteista, mutta parempaa on vielä luvassa.

Sisältöön

Northern Lights onnistui taistelemaan voittoon erinomaisesti toimineen fyysisen juoksupelin turvin. Juoksua maustettiin heitolla sopivin väliajoin. Gridiron.fi:n otteluraportissa nostettiin esiin useita kotijoukkueen onnistujia:

Kotijoukkueen hyökkäyksestä löytyi sunnuntaina onnistujia laajalla rintamalla. Pelinrakentaja Othman Al-Kubaisi juoksi kolme maalia ja syötti toiset kolme. Fullbackina pelannut Aku Uotila nähtiin maalinteossa kolme kertaa, Aleksi Statsevich ja 16-vuotias Saku Kuusiniva kerran. Juuso Kantola kantoi pelivälinettä väkevästi koko ottelun Sami Mansikkasalon jouduttua jäämään pois kovan kuumeen vuoksi. Kotijoukkueen MVP-palkinnon voisi hyvin ojentaa Northern Lightsin hyökkäyksen linjalle, joka raivasi tilaa pallonkantajille erinomaisesti. (lähde)

Konkarivalmentaja Tim Johnsonille paluu Suomeen on tunteikas juttu. Johnson löysi aikanaan tulevan vaimonsa Oulusta, ja hän onkin pitänyt kaupunkiin tiiviisti yhteyttä vuosien varrella. Katsomossa nähtiin luonnollisesti useita Johnsonin vanhoja pelaajia ajoilta, jolloin mies valmensi Oulussa.

– Tuntuu hyvältä olla jälleen Suomessa. Olen täällä kuin kotonani, Johnson myhäili.

Johnson oli tyytyväinen nähdessään, miten suurella sydämellä Oulun nuori joukkue sunnuntaina pelasi. Oulussa odotetaan, että Johnson pystyy omalla panoksellaan viemään nuorta joukkuetta eteenpäin ja luomaan pohjaa tulevaisuudelle.

– Hyökkäyksemme tulee varmasti perustumaan sille, mitä näimme tänään. Puolustuksemme sen sijaan tulee kehittymään merkittävästi seuraavien viikkojen aikana. Puolustuksessa on potentiaalia.

Lisää ottelusta on luettavissa Gridiron.fi -verkkopalvelusta. Tämän artikkelin kuvan otti Jari Turunen. Jarin kuvia ottelusta löytyy täältä.


Fatal error: Uncaught exception 'Facebook\FacebookAuthorizationException' with message 'Unsupported get request. Object with ID '1884076048535301' does not exist, cannot be loaded due to missing permissions, or does not support this operation. Please read the Graph API documentation at https://developers.facebook.com/docs/graph-api' in /var/www/fs1/10/northern/public_html/football2015/wp-content/themes/nl2015/lib/facebook/src/Facebook/FacebookRequestException.php:104 Stack trace: #0 /var/www/fs1/10/northern/public_html/football2015/wp-content/themes/nl2015/lib/facebook/src/Facebook/FacebookRequest.php(280): Facebook\FacebookRequestException::create('{"error":{"mess...', Object(stdClass), 400) #1 /var/www/fs1/10/northern/public_html/football2015/wp-content/themes/nl2015/lib/extras.php(66): Facebook\FacebookRequest->execute() #2 /var/www/fs1/10/northern/public_html/football2015/wp-content/themes/nl2015/templates/nextup.php(18): Roots\Sage\Extras\get_facebook_data('188407604853530...') #3 /var/www/fs1/10/northern/public_html in /var/www/fs1/10/northern/public_html/football2015/wp-content/themes/nl2015/lib/facebook/src/Facebook/FacebookRequestException.php on line 104