Kevään edetessä tahti kiihtyy

Northern Lightsin talvikausi etenee suunnitelman mukaisesti. Torstaina joukkue harjoitteli 11vs11-peliä täydellä vauhdilla. Myös uusia pelaajasopimuksia on syntynyt aimo tukko.

Sisältöön

Kevään hallikauden ohitettua puolivälinsä ollaan myös Northern Lightsin treeneissä laitettu uutta vaihdetta silmään. Viimeisen kahden viikon aikana joukkue on siirtänyt painopistettä paikkakohtaisesta harjoittelusta kohti joukkuetason harjoituksia. Heittopelissä 7vs7-harjoitukset ovat tulleet jo tutuiksi. Torstaina valmennus pääsi seuraamaan kevään ensimmäistä 11vs11-sessiota. Päävalmentaja Perttu Hyttinen kertoo toimitukselle olleensa tyytyväinen näkemäänsä.

– Pari edellistä harjoitusviikkoa olivat olleet aika repaleisia, joten pikkuisen hirvitti. Mutta täytyy sanoa, että olin positiivisesti yllättynyt. Saatiin oikein hyvä tiimisessio vedettyä.

Saatiin oikein hyvä tiimisessio vedettyä.

Edustusjoukkueen tulevan kesän kokoonpanossa on selkeää vaihtuvuutta edelliskesään nähden, varsinkin linjapelissä. Viime kesän aloittavasta hyökkäyksen linjasta jatkaa samalla paikalla vain kaksi pelaajaa, ja myös puolustuksen puolella nähdään muutoksia. Päävalmentaja Hyttisen mukaan hyökkäyksen linja on tässä vaiheessa harjoituskautta vielä edellä, mutta eron uskotaan kaventuvan kevään mittaan.

– Puolustuksen linjassa ja linebacker-osastolla on ollut niin paljon vaihtuvuutta, että yhteispelissä on vielä tehtävää. Tilannetta saadaan parannettua merkittävästi lähiviikkoina. Ensi viikon harjoitukset kuvataan videolle, minkä avulla päästään tehokkaasti karsimaan isoimpia virheitä. Kun puolustuksen linjan ja tukimiesten yhteispeli paranee, vaaditaan myös hyökkäyksen linjalta vastaavasti enemmän.

Uusia pelaajia laidalle ja puolustukseen

Useampikin uusi pelaaja on ansainnut oman pelipaitansa viimeisen kahden viikon aikana. Hyökkäyksen taitopelaajista numerolla 85 nähdään tästä lähtien WR Taneli Linna. Laitureita valmentavan Joonas Taina mukaan Linna on urheilullinen ja hyvällä asenteella varustettu kaveri, joka pystyy koppeihin tiukassa paikassa ja haastaa puolustuksen myös nopeudellaan. Linnan pelipaikkana on tulevana kesänä puolustukseen siirtyneeltä Saku Kuusinivalta auki jäänyt sisemmän laitahyökkääjän paikka.

Puolustuksen takakentän tulokaspelaaja Tommi Puranen on ollut tuttu näky joukkueen harjoituksissa kevättalvella. Hyvästä harjoittelumotivaatiosta ja tarkkaavaisuudestaan tuttu Puranen edustaa seuraa ensi kesänä numerolla 22. Takakentän valmennuksessa auttava Mario Guerrero Cherem on puolestaan ollut tyytyväinen peliuran jälkeiseen elämäänsä. Pelimies on silti usein hallilla jakamassa tietotaitoaan nuoremmilleen.

Puolustuksen linjassa joukkue on vahvistunut kahdella uudella pelaajalla. Timo Konulla (60) ja Toni Hastilla (58) on jokunen vuosi ikäeroa, mutta molempia yhdistää hyvä treenimotivaatio ja halu kehittyä. Konu nähdään tulevana kesänä tukkimassa puolustuksen keskustaa, kun taas Hastin pelipaikaksi on vakiintumassa puolustuksen endi.

Päävalmentaja Hyttinen kertoo olevansa erityisen tyytyväinen tämän vuoden uusiin tulokkaisiin. Kesän 2017 Lights on nuori ja nälkäinen.

– Parin kuukauden yhteisharjoittelun perusteella voin todeta, että rookiet ovat päässeet oikein mukavasti mukaan tähän touhuun. Toki samalla myös viime kesänä joukkueeseen liittyneet ovat petranneet entisestään.

Hyviä tuloksia talvitesteissä

Edustusjoukkue järjesti talvikauden fyysiset testinsä viime viikonloppuna. Syksyn testituloksiin verrattuna trendi oli selvästi positiivinen, sillä useampi pelaaja paransi tuloksiaan lokakuun lopulta. Viime kesän MVP:ksi valittu Aku Uotila hyppäsi tasaloikassa ainoana yli kolme metriä. Sopimuspelaajista leuanvedon ykkönen oli fullback Pauli Pylväs, jonka 25 toistoa ovat yli 90-kiloiselle kaverille kovaa valuuttaa.

Tällä hetkellä edustusjoukkueella on reilu kolmekymmentä pelaajasopimusta ensi kaudesta. Tarkka pelaajaluettelo julkaistaan tällä sivustolla lähitulevaisuudessa.

Terveystalo Hätälä Alaset Import Alaset Import Alppimaja Halpa-Halli Kiinteistöarktia Taksipalvelu K. Lesonen Oy Oulun Hierontakeskus The Growth of a Game