NL - Bouncers 33-0 (27-0)

Edustustuksen kausi päättyi voittoon

Selkeä kotivoitto Mikkeli Bouncersista valaa uskoa kauteen 2018.

Sisältöön

Gridiron.fi summasi kauden päättäneen ottelun raportissaan.

II-divisioonan täksi kaudeksi noussut oululaisjoukkue sai kaudelleen kaipaamansa päätöksen, vaikka pudotuspelit jäivätkin joukkueelle tänä kesänä haaveeksi. Varsin epätavallisiin pelivalintoihin luottanut vierasjoukkue sai otteluun varsin tahmean alun, kun taas Northern Lights hyödynsi paikkansa tehokkaasti siirtyen varsin nopeasti kolmen maalin johtoon. Isäntien juoksupeli toimi pääosin hyvin, mutta heittopeliä vaivasi jälleen takkuisuus. Hyökkäyksessä Revontulten tehomiehinä hääräsivät tuttuun tyyliin Aku Uotila sekä muutamaan otteeseen näyttävästi väläytellyt Pauli Pylväs, joka onnistui jälleen maalinteossa. Puolustuksen näkyvimpiä pelaajia olivat kokenut Joonas Taina sekä Aleksi Statsevich. (lähde: Gridiron.fi)

Lightsin ensimmäinen kesä II-divisioonassa sitten kesän 2007 päättyi lopulta neljään voittoon ja viiteen tappioon. Revontulet onnistuivat päihittämään sarjassa Bouncersin kahdesti (33-30, 8-35) ja Nokia Ghosthuntersin (20-36) sekä Pori Bearsin kertaalleen (28-21). Joukkue kärsi tiukat tappiot Helsinki Wolverines Bluelle vieraissa (33-25) sekä Hanko Sun Citylle kotona (20-21). Kotka Eagles oli Lightsia etevämpi molemmilla kerroilla, kun joukkueet kohtasivat (48-16, 22-40). Vantaan TAFT:a oululaiset eivät ehtineet kohtaamaan, sillä vantaalaisjoukkue luovutti sarjan juuri ennen Castrenille suunniteltua ottelua.

Viides elokuuta kärsitty 36-20 -tappio Bearsille piti tänä vuonna Northern Lightsin pudotuspelien ulkopuolella. Jatkopelipaikka jäi lopulta varsin pienestä kiinni, mutta jossiteltavaa kuluneesta kaudesta ei juurikaan jää. Lights oli kahdeksan joukkueen sarjassa viides, ja sillä sipuli. Ensi kauden kakkoseen joukkue lähtee varmasti pudotuspelipaikka mielessään.

Tässä vaiheessa kesän 2018 kakkosdivisioonan koostumus on vielä mysteeri, mutta joka tapauksessa Revontulille on tiedossa useita herkullisia kamppailuita. Jos Kotka Eagles jatkaa kakkosessa myös ensi kesänä, on luvassa jälleen kovaa ja rehtiä kamppailua. Lights onnistui yllättämään Eaglesin mieleenpainuvassa kamppailussa maaliskuussa 2016, mutta sen jälkeen kotkalaiset ovat päihittäneet Lightsin kolme kertaa. Tuon maaliskuisen ottelun jälkeen Eagles on hävinnyt ylipäätään vain yhden sarjaottelun, ja silloinkin joukkueen ykköspelinrakentaja Niclas Carpelan puuttui kokoonpanosta.

Bearsilla ja Northern Lightsilla on ennen tätä kautta yhteistä historiaa vuosilta 2008-2010. Mielenkiintoisesti porilaisten pelinrakentajana pelaa edelleen sama mies kuin vuosia sitten – Yhdysvalloissakin välissä pelannut Nicolas Sandhu. Bears oli tänä kesänä ainoa joukkue, jonka kanssa Lights pelasi ristiin, joten panosta riittää varmasti tulevaisuudessa molemmille joukkueille.

Helsinki Wolverines Bluen Lights on kohdannut historiassaan kahdesti: 2016 ja 2017. Molemmilla kerroilla helsinkiläiset ovat poistuneet ottelusta voittajana. Koska myöskään helsinkiläisten ykkösjoukkueen kaataminen ei Lightsilta ole 2000-luvulla onnistunut, olisi tämän trendin kääntäminen oululaisille erityisen maukasta. Kovaa pelanneelle Hanko Sun Citylle kärsittyä yhden pisteen kotitappiota ei tarvinne erityisesti edes avata – niin paljon ottelusta Revontulille jäi hampaankoloon.

Amerikkalaisen jalkapallon kausi on aina kova rypistys, joten pelien päätyttyä joukkueen pelaajat lataavat ansaitusti hetken akkuja. Pian alkaa kuitenkin valmistautuminen kauteen 2018. Osana tätä Revontulet järjestävät syys-lokakuussa amerikkalaisen jalkapallon peruskurssin, josta seura tarjoaa lisätietoa seuraavan viikon aikana. Go Lights!

Terveystalo Hätälä Alaset Import Alaset Import Alppimaja Halpa-Halli Kiinteistöarktia Taksipalvelu K. Lesonen Oy Oulun Hierontakeskus The Growth of a Game