Northern Lights turvaa toiminnassaan yhteistyökumppanien tarjoamaan tukeen. Ilman tukea joukkueidemme toiminta ei olisi mahdollista. Suuri kiitos kuuluukin kaikille, jotka omalta osaltaan auttavat Pohjois-Suomen amerikkalaista jalkapalloa sekä junioritoimintaa eteenpäin!
Pääasiassa seuramme toimintaa voi tukea seuraavilla tavoilla:
Lisätietoa:
Jyrki Seppälä
joukkueenjohtaja
Puh. 050 913 2005
1bar on cocktail- ja flairbaari keskellä kaupungin kuuminta sykettä Oulussa Rotuaarilla ja Tampereella Hämeenkadulla. Tuoreilla raaka-aineilla, laadukkailla tuotteilla ja näyttävällä baarityöskentelyllä meillä muutetaan jäyhinkin meininki rennon lupsakaksi!
Olemme tunnettu kansainvälinen mm. kodinkoneita, tietotekniikkaa, puhelimia ja pienkoneita tarjoava yritys, jolla on yli 100 myymälää Suomessa. Expertin mielestä hyvä asiakaspalvelu lähtee aina liikkeelle työssään viihtyvästä henkilöstöstä. Arvostamme henkilökuntaamme, joka on myös valtaosin vakituisessa työsuhteessa. Osa on alalla vanhoja konkareita, osa nuoria ja innokkaita. Tämä auttaa meitä lunastamaan myös Expert-nimen mukaisen velvoitteen olla asiantuntijoita myymissämme tuotteissa – Kyllä Onnistuu!
Hätälä Oy valmistaa ja markkinoi laadukkaita kalatuotteita vähittäiskaupoille ja suurkuluttaja-asiakkaille sekä tukkuliikkeille. Pitkä kokemus ja ammattitaito yhdistettynä huippumoderneihin tuotantotiloihin takaavat maukkaita hetkiä kaikille kalaruuan ystäville. Hätälä on toiminut vuodesta 1938 pääpaikkanaan Oulu.
Olemme Oulussa ja sen lähiympäristössä toimiva kiinteistöhuoltoa ja kuljetuspalveluita tarjoava yritys, joka on perustettu 2008.
Asiakkaina ja yhteistökumppaneina meillä on asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöitä, isännöitsijätoimistoja sekä eri alojen ammattiliikkeitä. Huolehdimme kiinteistöjen huolto- ja hoitotöistä, piha-alueiden siisteydestä ja talvikunnossapidosta.
Lassen-Metalli Oy on oululainen koneistuksiin ja teräsrakenteisiin erikoistunut metallialan yritys. Vuonna 1980 perustetusta yrityksestä löytyy raudanlujaa ammattitaitoa sorvaukseen ja jyrsintään. Hitsaustyöt ja metalliruiskutus kuuluvat myös palveluihimme.
Manninen Nutraceuticals Oy ja Northern Lights ry ovat solmineet yhteistyösopimuksen kaudelle 2011. Manninen Nutraceuticals -logo tulee olemaan näkyvillä mm. Northern Lightsin miesten edustusjoukkueen pelipaidoissa.
Lisäksi Mannisen Anabolic Overdrive 2 -palautusjuomavalmisteesta tuli joukkueen virallinen palautusjuoma. Kausikortin haltijat ja muut joukkueen yhteiskumppanit voivat ostaa tuotetta Mannisen noutomyymälästä erikoishintaan.
Mehiläisen perustivat 1909 Helsingissä neljä suomenkielistä lääkäriä. He halusivat helpottaa erityisesti suomenkielisten potilaiden pääsyä sairaalaan ja luoda työpaikkoja lääkäreille ja hoitajille. Pienestä sairaalasta on kasvanut Suomen tunnetuin ja arvostetuin yksityinen terveyspalveluiden tuottaja.
Metso on kansainvälinen teknologiakonserni, jonka erikoisosaamista ovat kestävät teknologia- ja palveluratkaisut kaivos-, maarakennus-, voimantuotanto-, automaatio-, kierrätys- sekä massa- ja paperiteollisuudelle. Metso työllistää noin 28 500 osaajaa yli 50 maassa.
Aurinkoinen Multi-tabs-tuoteperhe on nyt entistä suurempi. Suomen luotetuin vitamiinimerkki tarjoaa nyt 17 laadukasta vitamiini- ja hivenainevalmistetta.
Osuuskauppa Arina on pohjoissuomalainen osuuskunta, jonka omistavat lähes 135 000 asiakasta, yli 60 % alueen kotitalouksista (12/2010). Arinan tehtävänä on tuottaa palveluja ja etuja asiakasomistajille sekä huolehtia Pohjois-Suomen ja pohjoissuomalaisten hyvinvoinnin kehittämisestä. Arina tuottaa Pohjois-Suomessa monipuolisia market- ja erikoisliikekaupan, liikennemyymälä- ja polttonestekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluja.
Tulevaisuus on Oulussa. Yli 200 000 asukkaan kaupunkiseutu on ainutlaatuinen yhdistelmä tulevaisuuden osaamista ja tekemisen tahtoa tieteen, kulttuurin ja teknologian alueilla sekä Suomen nuorimman väestön villiä uskallusta luoda uutta. Oulun kaupunkiseutu on Suomen pohjoinen metropolialue ja Skandinavian pohjoisten alueiden suurin keskus.
Keilailu on hauska harrastus, joka sopii kaikenikäisille ja sitä voi harrastaa ympäri vuoden. Aloitteleva keilaaja ei välttämättä tarvitse omia välineitä, sillä ne voi vuokrata hallilta. Keilahalli palvelee myös yrityksiä.
Mikäli pidät biljardista niin Oulun keilahallin biljardisali on oikea paikka sinulle. Eri biljardipöytiä on joka makuun ja pelaamisen lomassa voit nauttia kahvion antimia. Salissa on kuusi (10 ft) kaisapöytää, yksi (12 ft) pyramidipöytä, yksi snookerpöytä ja viisi poolpöytää.
Radio Megan musiikkilinja on Oulun parasta rockia, vanhoista hyvistä klassikoista aina tämän päivän suosituimpiin uutuuksiin. Laaja valikoimamme on muokattu tyydyttämään 25 – 55 -vuotiaiden kuuntelijoiden mieltymyksiä. Radio Megan kuuntelu saavuttaa aamulla huippunsa ja jatkuu tasaisena alkuiltaan saakka. Radio on usein viimeinen media joka tavoittaa kuluttajan ennen ostotapahtumaa. Mitä sinä haluat kertoa liikkeestäsi tai tuotteestasi ostovoimaisille kuluttajille juuri ennen kuin he tekevät päätöksensä?
Ravintola Hugon skandinaavis-ranskalainen keittiö tarjoaa alusta saakka käsityönä valmistettua ruokaa, johon käytetään kauden parhaita raaka-aineita. Toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi!
Rentoudu Oulun keskustassa sijaitsevassa Scandic Oulu -hotellissa, joka on rakennettu hiljattain raikkaan pohjoismaiseen tyyliin.
Voit treenata kuntosalilla tai rentoutua yhdessä kolmesta perinteisestä saunasta. Maksuttomat langattomat internetyhteydet auttavat pitämään yhteyttä. Nauti ravintoloidemme antimista tai tutustu Oulun nähtävyyksiin, kuten vaikka naapurissa olevaan elokuvateatteriin.
Valveutuneelle yritykselle turvariskien hallinta on olennainen osa liiketoimintaa. Asiantuntevan kumppanin kanssa tästä ei koidu turhaa päänvaivaa.
Anvian Securi-liiketoiminta tarjoaa kaikki yrityksen tarvitsemat turvapalvelut kulunvalvonta- ja hälytysjärjestelmistä lukkoihin, oviautomatiikkaan ja valvomopalveluihin. Securin toiminta-ajatus on olla toimialueensa ykkönen tuottamalla ajanmukaisia, edullisia ja korkeatasoisia lukitus- ja turvapalveluita yrityksille, yhteisöille ja kotitalouksille.