2015
Perttu Hyttinen
2023: Toimi linjavalmentajana, sekä kahdessa ottelussa päävalmentajana 2021-2022: Linjavalmentaja 2020: Aloitti kauden hyökkäyksen linjan centerina. Vahvan avausottelun jälkeen pelasi loppukaudesta harvakseltaan loukkaantumisen vuoksi. 2019: Center. Valittiin joukkueen vuoden linjamieheksi. 2018: Valmensi IV-divisioonan linjaa, nähtiinpä Perttu parissa matsissa myös kentällä 2017: Pelasi II-divisioonassa hyökkäyksen linjan keskellä 2015-2016: Northern Lightsin edustusjoukkueen päävalmentaja. 2013-2014: Mukana seuran juniorijoukkueiden ja edustusjoukkueen …
Taavetti Rantala
2024: Keräsi kulmapuolustajana 9,5 taklausta, sekä sai kaksi syötönkatkoa. 2020: Aloittavana kulmapuolustajana. Kolme syötönkatkoa neljässä pelaamassaan ottelussa. 2019: Aloittavana kulmapuolustajana. Vakuutti nopeudellaan ja periksiantamattomuudellaan. Onnistui maalinteossa syötönkatkosta Kuopio Steelers Veljmiehiä vastaan. 2016: Palasi joukkueen kokoonpanoon puolessavälissä kautta, pelaten kuudessa ottelussa. Nähtiin sekä laitahyökkääjänä että tarpeen mukaan kulmapuolustajana. Hyökkäyksessä pääasiassa sweeperinä. Keräsi yhteensä 41 edettyä jaardia kahdeksalla kosketuksella. …
Taneli Taipale
2024: Hyökkäyksen aloittava tackle. Piti kokemuksellaan oman aukkonsa hyvinkin tiukasti säpissä. 2023: Aloittava tacle. Pelasi viidessä ottelussa. Kävi piipahtamassa puolustuksessa merkkauttaen 1,5 taklausta. 2022: Aloittava tackle. 2021: Aloittava oikea tackle. 2020: Aloittava oikea tackle. Nähtiin neljässä ottelussa, mukaan lukien välieräkamppailussa Helsinki Wolverines Blueta vastaan. 2019: Lightsin oikea tackle II-divisioonassa. 2018: Kärsi kauden päättävän loukkaantumisen IV-divisioonassa. 2017: Siirtyi hyökkäyksen …