Teemu Haverisesta edustusjoukkueen fysiikkavalmentaja
Haverisen ohjauksessa Northern Lights harjoittelee syksyllä kahdesti viikossa koko joukkueen voimin.
Kesän aikana joukkueen taustalla on tehty kovasti töitä tulevaa syksyä ja kautta 2020 silmällä pitäen. Tämä näkyy siten, että jatkossa joukkueen toiminnassa huomioidaan aiempaa selkeämmin myös pelaajien fysiikkaharjoittelu. Tavoitteen saavuttamiseksi joukkueen uusi fysiikkavalmentaja Teemu Haverinen on enemmän kuin mies paikallaan.
– Tavoitteena on luoda selkeä paletti, jonka jätkät voivat ottaa omakseen. Fysiikkaa on treenattava kovasti, jotta tulokset näkyisivät peleissä, Haverinen kertoo ja toteaa odottavansa projektia mielenkiinnolla.
Vasta nimetyn joukkueenjohtaja Tuomo Tomperin mukaan ohjattu fysiikkaharjoittelu on osa ponnistusta, jonka tavoitteena on joukkueen tavoitteiden selkeyttäminen ja toiminnan tehostaminen. Pelillisen tason kehittäminen kohti I-divisioonaa vaatii paitsi aikaa, myös tehokkuutta.
– Jenkkifutis on laji, jonka oppimiseen tarvitaan fyysisiä ominaisuuksia. Panostamalla yhteiseen fysiikkaharjoitteluun nostamme rosterin tasoa kokonaisvaltaisesti, mikä hyödyttää sekä uusia, että kokeneempia pelaajia. Parempi fyysinen suorituskyky antaa myös valmennukselle parempia työkaluja tehokkaiden harjoitusten suunnitteluun.
– Samalla syntyy myös lisää luottamusta joukkueen sisälle, kun tavoitteita kohti kuljetaan selkeämmin yhdessä. Se on yhteishengen kannalta tärkeää, Tomperi toteaa.
Syksyn yhteisharjoitukset järjestetään Valmennuskeskus Voimalassa ja Castrenin kentällä. Voimala tarjoaa Tomperin mukaan erinomaiset puitteet joukkueen voimaharjoittelulle. Castrenilla fyysisiä ominaisuuksia kehitetään lajinomaisten harjoitteiden avulla.
Nopeus syntyy voimasta
Teemu Haverinen on omalla urheilu-urallaan harjoitellut monipuolisesti ja saavuttanut poikkeuksellisia tuloksia. Voimannostokisoissa parhaat tulokset ovat maastanostossa 362,5 kg ja penkissä 192,5 kg. Kyykyssä vyöllä ja polvituilla on noussut 332,5 kg. Northern Lightsin harjoittelussa ei kuitenkaan nojata pelkästään voimannostoon, vaan tavoitteena on harjoitella lajia palvellen. Haverinen tietää, miten salilla hankittu voima muutetaan jenkkifutiksessa tarvittavaksi nopeudeksi. Valmennusfilosofiassaan Haverinen pitää itseään ”vanhan koulukunnan tyyppinä”.
– Kova työmäärä on oltava taustalla aina. Tehtyä työtä jalostetaan sitten haluttuun suuntaan.
Haverisen laatimassa ohjelmassa noudatetaan kaikkien pelaajien kohdalla samoja perusperiaatteita, mutta eri pelipaikkojen vaatimukset otetaan samalla huomioon. Linjamiehiltä odotetaan hieman eri ominaisuuksia esimerkiksi laitahyökkääjiin verrattuna. Tämä huomioidaan harjoittelussa painottamalla eri asioita sopivassa suhteessa.
– Linjamiesten kohdalla harjoittelussa tähdätään lihasmassan kasvattamiseen ja raa’an maksimivoiman kehittämiseen. Taitopelipaikkojen pelaajat tarvitsevat enemmän nopeusliikkeitä. Ei haeta välttämättä niinkään painonnousua, vaan pyritään jalostamaan voimaa esimerkiksi loikilla ja suunnanmuutoksilla, Haverinen päättää.
Kiitokset mielenkiinnosta! Seuraavan kerran edustusjoukkue on tulessa 10.8. Kuopiossa, kun vastaan asettuu Steelers Veljmiehet. Voitolla Lightsilla on mahdollisuus lunastaa kotietu tämän kesän kakkosen puolivälieriin.