Lights kohtaa TAFT:n lauantain puolivälierässä

Vantaan TAFT on Lightsille viime vuosilta harvinaisempi vastus. Ottelun voittaja jatkaa II-divarin välieriin Porvooseen.

Northern Lights sijoittui runkosarjassa pohjoislohkon toiseksi recordilla 4-2, jolla irtosi puolivälierien kotietu. Jos Lights voittaa lauantain ottelun, pelataan loppukauden ottelut suurella todennäköisyydellä vieraissa. Lauantai onkin siten viimeinen mahdollisuus nähdä miesten jenkkifutista tänä kesänä Oulussa.

Lauantain vastustaja TAFT on tullut tänä kesänä tutuksi nuorten miesten joukkueena. Joukkueen 29 pelaajan rosterista peräti 16 on syntynyt 2000-luvulla, joukkueen keski-iän ollessa noin 20 vuotta. TAFT on tästä huolimatta taistellut II-divisioonan etelälohkossa muita joukkueita vastaan hyvin, pystyen haastamaan jopa lohkon voittaneen Porvoon Teurastajat heinäkuun alussa käydyssä ottelussa. Viimeinen pudotuspelipaikka oli pitkään menossa Rusko Mayhemille, mutta TAFT:n perjantaina ottama yllätysvoitto Wolverines Bluesta nosti sinipaidat lohkokolmoseksi ja pudotuspeleihin.

TAFT:n pelinrakentajana nähdään lauantaina nuori, vuonna 2000 syntynyt Jesper Korkalainen. Korkalainen on juniorimaajoukkueista tuttu, erittäin potentiaalinen pelinrakentaja, jolla on kokemusta myös USA:n lukiotasolta. Tänä kesänä Korkalainen valittiin U19-maajoukkueen MVP:ksi Suomen päihittäessä Espanjan Italian Bolognassa.

TAFT:sta on lähtöisin myös miesten maajoukkueen ja Helsinki Roostersin nykyinen tähtipelinrakentaja Miro Kadmiry. Oululaisnäkökulmasta täytyy toivoa, ettei Korkalainen järjestele samanlaista temppua kuin Kadmiry aikanaan vuonna 2010, kun joukkueet viimeksi kohtasivat Castrenin kentällä. Tuolloin TAFT voitti Lightsin 36-42 ja eteni aina ykkösdivisioonan mestariksi asti.

Terveystilanne paranemaan päin

Lights on kärsinyt jokaisen joukkueen tapaan loukkaantumisista tällä kaudella, mutta nyt pudotuspelien lähestyessä tilanne on paranemaan päin. Monipuolinen Aleksi Statsevich tekee paluun kokoonpanoon ja vahvistaa näin sekä joukkueen keskuspuolustusta että juoksu-uhkaa. Linjaosastolla oululaiset pääsevät otteluun käytännössä täydellä miehistöllä.

Konsta Lääperi nähtiin Veljmiehiä vastaan vain potkupeleissä, mutta lauantaiksi hänen paluunsa keskushyökkääjäosastolle on hyvinkin mahdollista. Pelinrakentaja Joonas Kotajärven tilanne tarkentuu viikon mittaan. Mikäli Kotajärvi ei pelaa, nähdään pelinrakentajana jälleen Veljmiehiä vastaan debytoinut Tommi Puranen.

Ottelu pelataan 24.8. klo 13 Castrenin kentällä. Liput 5/3€. Paikalla palvelee myös korttimaksut hyväksyvä kahvio.

Kiinnostaako jenkkifutis harrastuksena?

Northern Lights järjestää jenkkifutiksen peruskurssin 16.9. alkaen. Oletko kiinnostunut tutustumaan lajiin? Ilmoittaudu peruskurssille ennen puolivälieräottelua ja pääset katsomaan ottelua kaverin kanssa ilmaiseksi! 😎👌 Lue lisää peruskurssista täältä.