Naisten joukkue avaa Northern Lightsin kauden 2022

Jenkkifutiskausi 2022 koittaa! Sunnuntaina 22.5. Castrenin kentällä päästään nauttimaan jälleen amerikkalaisen jalkapallon huumasta, kun kotijoukkue Oulu Northern Lights naisten vieraaksi saapuu Kotka Eagles. Ottelu alkaa klo 12:30, tuttuun tapaan liput 5/3€ ja kioskin palvelut ovat tietenkin yleisön käytettävissä.

Kuva: Tuomo Tomperi

Edellinen kausi oli Lightsille täydellinen: runkosarjassa voitot seurasivat toisiaan, välierässä kaatui Lohja Lionesses ja finaalissa Tampere Saints. Eaglesia Revontulettaret eivät viime vuonna lohkojaon vuoksi kohdanneet lainkaan, mutta toissa kaudella petolinnut osoittautuivat vahvemmiksi kahteenkin kertaan. Kahden kauden takaisesta on kotijoukkue Lights kuitenkin vahvistunut huomattavasti, kun joukkueen runko on saatu pidettyä pitkälti samana ja pelaajat ovat päässeet kehittämään niin lajitaitojaan kuin fysiikkaansakin ja tietenkin myös kerryttämään kokemusta pelaamisesta. Northern Lightsin naisten päävalmentajana jatkaa myös miesten joukkuetta luotsaava Joonas Taina sekä linjavalmennuksesta vastaa viime kaudelta tuttu Petri Hyppönen. Tämän lisäksi valmennusrinkiin on saatu täydennystä Perttu Hyttisestä, jolla on kymmenien vuosien peli- ja valmennuskokemus miesten joukkueen riveistä. Tälläkin kaudella pelaajavalmentajina toimivat kokeneet Natalia Blomster, Iida Kivioja ja Riikka Pietikäinen.

Harjoittelumotivaatio on joukkueessa ollut läpi offseasonin erinomainen, ja Lights-valmennus uskoo joukkueen olevan valmis kauden aloitukseen. Northern Lights lähtee kauteen 2022 noin 30 pelaajan rosterilla, jossa useita kausia pelanneiden veteraanien lisäksi on mukana myös useita lupaavia vasta-alkajia. Myös muutama välivuotta pitänyt pelaaja tekee paluun soikiopallon maailmaan. Maajoukkueen karsintaleirille kutsun sai yhdeksän Lightsissa tällä kaudella pelaavaa jenkkifutaria, joten laatua Revontulettarissa riittää.

Kuva: Tuomo Tomperi

Vastustaja Kotka Eagles on, kuten niin usein kauden alussa tapahtuu, melkoinen mysteeri. Useita vuosia Kotkan tähtipelaajana loistanut Essi Söderholm siirtyi pelaamaan Vaahteraliigaa Helsinki Wolverinesiin, joten vieraat menettivät pelinrakentajan, joka pystyi omilla suorituksillaan kannattelemaan joukkuettaan hankalampinakin hetkinä. Kuitenkin kotkalaisten nimiä löytyy maajoukkueleirityksiin kutsuttujen listalta sekä hyökkäyksen että puolustuksen puolelta, joten kovuutta ja taitoa joukkueesta varmasti löytyy. Eaglesin pelitapa on kuitenkin pelinrakentajan vaihtumisen myötä täysin arvausten varassa, joten kaikkeen on oltava valmiina. Lisäksi kauden ensimmäinen peli on aina erityinen ja jossain määrin jännittäväkin tapahtuma, joten virheitä saatetaan nähdä normaalia enemmän molemmin puolin. Pelistä on siis odotettavissa erittäin mielenkiintoinen!

Amerikkalainen jalkapallo on tunnetusti parhaimmillaan paikan päällä seurattuna, joten kannattaa suunnata Välivainiolle Castrenin kentän katsomoon sunnuntaina puolen päivän jälkeen. Kuitenkin toisella paikkakunnalla sijaitsevien ei tarvitse kokea jenkkifutiksen puutetta, koska ottelusta pyritään järjestämään live-stream, josta tarkempaa tietoa löytyy Northern Lightsin sosiaalisesta mediasta lähempänä peliä.

Teksti: Elli Heikura