Puolustus piti nollat edelleen taulussa – Lightsille kauden neljäs voitto
Lauantaina 9.7 Oulu Northern Lights naiset pelasi kauden toisen kotipelinsä, jossa vastustaja Helsinki Wolverines Blue kaatui lukemin 48-0 (34-0). Voiton myötä Lights jatkaa sarjakärjessä, kun naisten I-divisioonan runkosarjaa on joukkueella jäljellä vielä yksi ottelu.

Kuva: Aino Raki
Heti ottelun ensimmäisillä hyökkäysvuoroilla huomattiin, että Northern Lights oli yhtä kovassa vedossa kuin aikaisemmissakin otteluissa. Jo ensimmäisellä neljänneksellä nähtiin kolme kotijoukkueen touchdownia: ensin Annika Kyröläinen teki touchdownin napattuaan kiinni Nea Törmäsen heiton, seuraavalla hyökkäysvuorolla Törmänen itse juoksi yli 50-jaardisen maalisuorituksen ja kolmannella drivella Aino Lepojärvi juoksi Wolverinesin maalialueelle pallo kainalossaan. Toisella neljänneksellä sekä Lepojärvi että Törmänen juoksivat myös toiset touchdownit, jolloin ensimmäisen puoliajan pistesaalis kotijoukkueella oli. 34 pistettä. Wolverinesin hyökkäys ei onnistunut pisteidenteossa, kun Lightsin puolustus sai useamman kerran taklattua pallonkantajan aloituslinjan taakse, ja takakenttä piti huolta siitä, että suurin osa vieraiden heittoyrityksistä ei mennyt perille.
Kolmannella neljänneksellä Northern Lights jatkoi siitä, mihin ensimmäisellä puolikkaalla oli päässyt. Annika Kyröläinen teki pelin toisen touchdowninsa, tällä kertaa juosten, ja pelinrakentajaksi vaihdettu Emilia Niskala löysi heitollaan Laura Pylvään, joka viimeisteli kotijoukkueen seitsemännen touchdownin. Suurin osa ottelun toisesta puoliajasta pelattiin joukkueiden välisen piste-eron vuoksi juoksevalla kellolla. Pelin päätyttyä tulos oli kotijoukkueen eduksi 48-0. Ottelun parhaina pelaajina palkittiin kotijoukkueelta SB Annika Kyröläinen ja vierailta QB Emmet Lappi.

Kuva: Tuomo Tomperi
Koko kauden 2022 ajan Northern Lightsin puolustus on pitänyt oman maalin puhtaana, ja myös hyökkäys on ”rullannut” erinomaisesti. On kuitenkin hyvä kiinnittää huomiota myös erityisesti naisten jenkkifutiksessa usein pienelle huomiolle jäävään osa-alueeseen: potkupelit ovat iso osa sekä hyvän kenttäaseman varmistamista että myös pisteidentekoa. Ottelun parhaana pelaajana palkittu Annika Kyröläinen hoitaa pallonkantamisen lisäksi joukkueessa myös potkaisijan tehtävää, ja onkin onnistunut tässä erinomaisesti. Potkaistuja lisäpisteitä on kuluvalla kaudella jo 23, minkä lisäksi Annika on monottanut haarukkaan yhden 28-jaardisen kenttäpotkumaalin. Ottelun ja muutenkin kuluneen kauden tunnelmista Annika kertookin nauttivansa siitä, kun pääsee otteluissa kokeilemaan erityyppisiä aloituspotkuja – Northern Lightsin potkupelikirjaan kuuluu niin lyhyitä onside-potkuja kuin pitkiä touchbackejakin. Wolverinesia vastaan pelatussa ottelussa oli Annikan mukaan myös sopivasti haastetta, ja potkujen lisäksi hän iloitsee ensimmäisestä heiton kiinniotosta tekemästään touchdownista, etenkin kun takana oli parin viikon treenitauko ja sairastelua.

Kuva: Aino Raki
Luonnollisesti Northern Lightsin valmennus on pelin tulokseen tyytyväinen. Päävalmentaja Joonas Taina on erityisen ylpeä siitä, että keskittyminen joukkueessa säilyy läpi otteluiden silloinkin, kun joukkue on isossa johtoasemassa. Tästä Taina kiittelee etenkin joukkueen johtavia pelaajia. Pelin tasoa päävalmentaja pitää hyvänä, huolimatta muutamista poissaoloista. ”Puolustuksen pelisuunnitelma oli onnistunut, ja hyökkäyksessä päästiin soveltamaan vähän uusia oppeja”, miettii Taina, ja on erityisen tyytyväinen Emilia Niskalan ensimmäiseen heittotouchdowniin QB:n paikalla. Lisäksi päävalmentaja Taina korostaa linjapelaamisen merkitystä niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessakin, ja kiittelee apuvalmentajia Petri Hyppöstä ja Perttu Hyttistä linjapelaajien kanssa tehdystä työstä.
Teksti: Elli Heikura