Lightsin naisten joukkue I-divisioonan finaaliin

Northern Lights aloitti vuoden 2022 naisten I-divisioonan pudotuspelit voitokkasti, kun Jyväskylä Jaguars kaatui lukemin 24-0 (7-0). Odotetusti kamppailu oli kova ja paahtavassa helteessä molemmat joukkueet antoivat kaikkensa, mutta ennakkosuosikkina peliin lähtenyt Lights lunasti odotukset puhtaalla pelillään. Täten Revontulettaret etenevät naisten I divisioonan finaaliin, jossa vastustajaksi asettuu Kotka Eagles.

Jaguarsin puolustus pysäyttää pelinrakentaja Nea Törmäsen ja keskushyökkääjä Aino Lepojärven juoksun.

Otteluun lähdettiin yli kuukauden pelitauon jälkeen, koska jenkkifutiksen naisten MM-kisojen ajan naisten sarjat olivat kisatauolla. Lightsista useita johtavia pelaajia oli kisoissa, minkä lisäksi loukkaantumiset ja sairastelut haittasivat edelleen joidenkin pelaajien harjoittelua. Lisäksi peliä edeltävällä viikolla harjoituksia jouduttiin siirtämään ja perumaan kovien ukkosmyrskyjen takia. Pudotuspeleihin valmistautumisessa kotijoukkueella oli siis ollut esteitä ylitettävänä. Ottelun ensimmäisen puoliajan Lights päävalmentaja Joonas Taina kertookin tulkinneensa hieman takkuilevaksi nimenomaan valmistautumiseen liittyvien ongelmien vuoksi: ”Pystyttiin kyllä hallitsemaan palloa ja etenemään varsin tasaisesti, mutta pisteiden teko osoittautui varsin hankalaksi ja ratkaisupaikoissa oltiin pehmeitä, huolimattomia tai molempia samaan aikaan.” Ottelun ensimmäisellä neljänneksellä ei pistesuorituksia nähty. Myös ottelun toisella neljänneksellä Lights onnistui touchdownissa vain kerran, kun pelinrakentaja Nea Törmänen juoksi Jaguarsin maalialueelle aina puolesta kentästä asti.

Toisella puoliajalla kotijoukkue sai peliään sujuvammaksi. ”Puoliajalla pienen jutustelun jälkeen saatiin terävöitettyä myös hyökkäyksen tekemistä ja karsittua jonkin verran suurimpia virheitä pois. Toinen puoliaika oli selkeästi parempaa koko joukkueelta”, kommentoi päävalmentaja Taina. Ottelun kolmannella neljänneksellä QB Törmänen onnistui maalinteossa toistamiseen, ja koko kauden erinomaista keskushyökkääjätyöskentelyä esittänyt Aino Lepojärvi juoksi yli 50-jaardisen touchdownin. Kaikkien kolmen touchdownin jälkeisissä lisäpisteissä Annika Kyröläinen onnistui lisäpistepotkussa, ja neljännellä neljänneksellä Kyröläisen jalka puhui myös yli 20-jaardisen kenttäpotkumaalin arvosta. Kolmen touchdownin, lisäpisteiden ja kenttäpotkumaalin tuloksena Lights vei pelissä voiton pistein 24-0. Ottelun parhaina pelaajina palkittiin kotijoukkueelta Aino Juntunen ja vierailta Mira Huuska.

Annika Kyröläinen on koko Northern Lights seuran varmajalkaisin potkaisija.

Selvästä lopputuloksesta huolimatta Lightsin valmennus antaa tunnustusta Jyväskylä Jaguarsille: ”Jaguarsilla oli selkeästi hyvä pelisuunnitelma meidän hyökkäystä vastaan ja pelaajat myös toteuttivat tätä kurinalaisesti läpi ottelun. Tämä teki meidän hyökkäämisestä hankalaa.” Tämä näkyi myös siinä, että ottelu oli Lightsin osalta kauden vähämaalisin. Tällä kertaa Revontulettarien puolustus kuitenkin onnistui pitämään kissapedot nollilla, ja valmennus innostui käyttämään puolustuksen suoriutumisesta jopa harvinaista ylisanaa ”loistava”. Erityiskehut valmennukselta saa puolustuksen linja, joka on kenties ollut pahimmin loukkantumis- ja terveysmurheiden piinaama osa joukkuetta läpi kauden. Välieräottelussa puolustuksen linjan Aino Juntunen pokasi ottelun joukkueen arvokkaimman pelaajan palkinnon, ja ”Ainon lisäksi linjassa aloittaneet Suvi Lassila, Elina Lassila ja Sara Ilvesluoto pelasivat hienon ottelun. Niin hienon, että maajoukkueleirillä loukkaantuneen Roosa Laitisen poissaoloa tuskin huomasi. Roosan tasoisen pelaajan korvaaminen yksittäisellä pelaajalla suoraan lienee mahdotonta mille tahansa joukkueelle Suomessa, mutta kaikkien muiden nostaessa tasoaan yhdessä yksikkönä puolustuksen linja on edelleen yksi joukkueen vahvuuksista”, kehuja jakelee Joonas Taina.

Linjapuolustaja Aino ”jaguaarinkesyttäjä” Juntunen #50.

Voiton myötä naisten I-divisioonaa päästään seuraamaan Oulussa kaudella 2022 vielä yhden pelin verran. I-divarin finaalipeli Oulu Northern Lights – Kotka Eagles pelataan Castrenin kentällä tulevana lauantaina 27.8.2022.

Teksti: Elli Heikura
Kuvat: Aino Raki
https://aino.kuvat.fi/kuvat/