Northern Lightsin naisten kotiavaus 1.6.
Jenkkifutiskausi pyörähtää Oulussa käyntiin lauantaina 1. kesäkuuta, kun naiset isännöivät viime kauden finaalijoukkue Wolverinesia Castrenilla. Ottelu potkaistaan käyntiin klo 13.
Kotiavaus on Northern Lightsin (0-1) kauden toinen kamppailu. Kausi avattiin toukokuun alussa Tampereella, jolloin Saints oli vieraitaan etevämpi. Wolverines (1-1) on ehtinyt pelata kaksi ottelua. Kauden avauksessaan viime kauden mestarijoukkue Turku Trojans päihitti helsinkiläiset, mutta kotiavauksessa sarjanousija Wasa Royals kaatui puhtaasti 30-0.
Lightsin kauden avausottelu ei jättänyt tuloksen puolesta arvailujen varaa. Kotijoukkue Saints oli alusta asti huomattavasti vieraitaan terävämpi, ja vei ottelun selkein lukemin 58-13. Varsinkin vieraiden heitto- ja kiertopelit olivat myrkkyä oululaispuolustukselle. Vaikka Lights-puolustus pystyi ajoittain myös hyviin suorituksiin – mistä osoituksena Natalia Raatikaisen kaksi ensimmäisen puoliajan syötönkatkoa – pystyi Saints etenemään koko ottelun ajan erittäin tehokkaasti.
Hyökkäyksessä oululaisten juoksupainotteinen hyökkäys väläytteli, mutta tasaisuuden puute ja pallonmenetykset vaivasivat koko ottelun ajan. Saints-puolustus oli terävänä, eikä päästänyt vieraitaan helpolla. Lightsin osalta maalinteossa onnistuivat Aino Lepojärvi ja Oona Yliuntinen. Suurella mielenkiinnolla seuraamme, minkä verran oululaiset ovat saaneet peliään kehitettyä toukokuun harjoituksissa. Lightsin hyökätessä on hankala tietää, kenelle pallo lopulta ojennetaan. Myös kaikenlaiset feikit ja hämäykset kuuluvat tottakai asiaan.
Vierasjoukkue Wolverinesin hyökkäyksessä tehopelaaja on ollut keskushyökkääjä Mari Jääskelä. Jääskelä on juossut kahdessa ottelussa jo huimat 348 jaardia. Jääskelän kannoilla on edetty 64 % koko joukkueen hyökkäysjaardeista. Tämän vuoksi onkin selvää, että Jääskelän etenemisen hidastaminen on Northern Lightsin puolustuksen tärkein tavoite.
Viime ottelussaan Royalsia vastaan Wolverines-puolustus oli erittäin vahva. Royals pääsi etenemään koko ottelussa vain 65 jaardia.
Uusiutunut kotijoukkue
Toista peräkkäistä kauttaan Vaahteraliigassa pelaava Lights on uusiutunut täksi kaudeksi jonkin verran. Moni kokeneemman polven pelaaja päätti uransa viime kauteen, mutta toisaalta joukkue on vahvistunut myös lupaavilla tulokaspelaajilla sekä kokeneilla vahvistuksilla. Joukkueen pelinrakentajana jatkaa jo viidettä vuotta Nea Törmänen. Loukkaantumisesta toipunut Aino Lepojärvi ja maajoukkuelaituri Oona Yliuntinen nähdään tärkeinä hyökkäyksen syömähampaina. Maajoukkuebäkki Annika Kyröläinen on ottanut seurajoukkueessa haltuunsa vasemman tacklen paikan.
Jyväskylästä siirtynyt Pinja Ängeslevä ja paluun tehnyt Natalia Raatikainen (o.s. Blomster) ovat puolestaan mielenkiintoisia uusia nimiä tämän vuoden puolustukseen. Koko joukkueen iloksi Rovaniemen vahvistuksemme Kati Pulakka jatkaa joukkueen puolustuksessa myös tänä vuonna. Maajoukkueen puolustuksen linjan Roosa Laitista tietenkään unohtamatta.
Naisten joukkueen rosteria pääset tutkimaan täältä.
Seuraa joukkueen kuulumisia ja tunnelmia ottelun alla Instagram-tilimme kautta.
Mikä, missä?
- – Northern Lights vs Helsinki Wolverines
- – la 1.6. klo 13
- – Castrenin kenttä
Liput
- – 10 €
- – opiskelijat, eläkeläiset, varusmiehet 5€
- – alle 16-vuotiaat 0 €
Kausikortteja on (50 €) saatavilla lipunmyynnistä. Kausikortit oikeuttavat kaikkiin miesten ja naisten otteluihin Oulussa kaudella 2024. Hankkimalla kausarin tuet oululaista amerikkalaista jalkapalloa.