GM Kullas tyytyväinen off-seasoniin – ”kertoo myös siitä, että jätkät on ihan tosissaan tässä touhussa mukana”

Northern Lightsin joukkueenjohtaja Matti Kullas rakentaa joukkuetta, joka taistelee kesällä tosissaan sarjan voitosta.

– Ainoana tavoitteena tänä vuonna on tuoda Poika takaisin Ouluun, Matti Kullas sanoo.

”Pojalla” oululaisjoukkueen joukkueenjohtaja viittaa Spagettimalja-palkintoon, joka ojennetaan tulevan kesän päätteeksi voimakkaasti uusiutuvan I-divisioonan mestarille. Aivan pienestä tavoitteesta ei oululaisittain ole kysymys, sillä vaikka Northern Lightsin miehet ovat pelanneet liigaakin 2000-luvulla, on viimeisin ykkösdivisioonan voitto vuodelta 1998.

Kullas kertoo off-seasonin sujuneen mallikkaasti. Lajitreenit ovat pyörineet jo joulukuun alusta, ja tällä hetkellä meno on sen mukaista.

– Pitkästä aikaa näyttää siltä, että Oululla on oikeasti sellainen joukkue kasassa, jolla lähdetään tosissaan taistelemaan Spagettimaljasta ja divarin voitosta. Kausi on pitkä ja loukkaantumisiakin totta kai tulee, mutta runko on tällä hetkellä hyvin kasassa ja olemme päässeet hyvin treenaamaan, Kullas toteaa.

Suurin valmennuksessa tapahtunut muutos on tietenkin päävalmentajan vaihdos. Takaisin päävalmentajaksi palannut Petteri Isokoski johtaa motivoitunutta ryhmää.

– Lajiharjoitusten lisäksi olemme joukkueena vielä tehneet sekä voimaharjoittelua että juoksuharjoittelua. Kaikissa harjoituksissa käy hyvin jengiä, mikä on totta kai todella positiivinen asia ja kertoo myös siitä, että jätkät on ihan tosissaan tässä touhussa mukana.

Tammikuussa julkaistu pelinrakentaja Shay Netterin sopimus on luonut kuhinaa joukkueen ympärille. Netter on ensimmäinen jenkkipelinrakentaja Oulussa sitten kauden 2013, jolloin Alexander McKean johti oululaishyökkäystä I-divisioonassa. Luunkova Antonio Harris voitti tuona vuonna ylivoimaisesti ykkösdivisioonan taklaustilaston, ja Lights eteni Spagettimaljaan saakka. Tänä vuonna Harrisin saappaita täyttää omalla tavallaan juuri signattu Darius Lewis. Lewis on kokenut takapuolustaja, jolta löytyy pelinrakentaja Netterin tapaan kokemusta myös Vaahteraliigasta.

Matti Kullas näkee selvää kehitystä myös kotimaisessa rungossa.

– Pelaajapuolelle olemma saaneet pari todella kovaa paluumuuttajaa. Syksyn peruskurssi on tuonut taas potentiaalisia, tulevaisuuden pelaajia meille, ja uskon että osa heistä tulee jo tällä kaudella yllättämään pelikentillä.

– Lisäksi Rovaniemi Nordmenin kanssa tehty farmisopimus on meille erittäin tärkeä, ei pelkästään tätä vuotta, vaan myös tulevaisuutta ajatellen. Saamme Rovaniemeltä tarvittavaa apua kokoonpanoon ja samalla voimme auttaa heitä tarjoamalla pelaajia heille.