Romello Herbin johtaa Northern Lightsin puolustusta 2026

Tukimies Romello Herbin jatkaa Northern Lights -paidassa myös tänä kesänä. Kauden kynnyksellä puolustuksen ankkuri on valmiina uusiin haasteisiin. Tulevalla kaudella Herbinin panos ei rajoitu vain pallonkantajien pysäyttämiseen kentällä, sillä hän ottaa vastuulleen myös joukkueen puolustuksen koordinoinnin.

Herbin, joka on kuulunut joukkueen vakiokasvoihin jo vuodesta 2023 lähtien, on tunnettu tehokkaana taklaajana, mistä todisteena I-divisioonan taklaustilaston voitto kausilla 2023 ja 2024.

Ennen Ouluun siirtymistään kaksi kautta Pori Bearsissa pelannut Herbin on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä sarjan pelottavimmista puolustajista. Hänen kykynsä lukea peliä on ollut ratkaisevassa roolissa Lightsin puolustuspelissä viime vuosina.

Pelaajakoordinaattorin rooli vaatii syvällistä ymmärrystä pelistä, ja Herbinin vuodet Suomen kentillä antavat tähän erinomaiset lähtökohdat. Hänen tehtävänään on siirtää pelinlukutaitonsa koko puolustusyksikön käyttöön ja hioa Lightsin puolustusmuodostelmat sellaiseen kuntoon, että vastustajien eteneminen pysähtyy jatkossakin tehokkaasti.

Kun kausi pian potkaistaan käyntiin, katseet kiinnittyvätkin numeroon 20 – niin pelikentällä kuin strategisissa valinnoissa.

Tervetuloa takaisin, Mello!